Sodiksen ensimmäisistä ohjelmistopaljastuksista

Reissujen ja koulutöiden ohessa pääsin vihdoin päivittämään blogianikin pienen tauon jälkeen.

Viime viikolla Midnight Sun Film Festival julkaisi ensimmäisen tiedotteensa kesän festareiden vieraista. Tietoa oli odotettu jo kauan, ja hienoltahan se tuntui saada pienet spoilaukset siitä, mitä odottaa kesäkuulta.

Kuten monena aikaisempanakin vuonna, eivät kaikki paljastetut nimet etukäteen kovasti kelloja soittaneet, mutta kyllä sieltä listasta tuttujakin nimiä löytyi.

Odotan kovasti aamukeskustelua Peter Greenawayn kanssa. Miehen elokuvat ovat sen verran hämmentäviä, että kiinnostaa kyllä tietää hieman herrasta teosten takana. Myös Samantha Fullerin elokuva isästään on varmasti mielenkiintoinen kokemus.

Erittäin innoissani olen niistä tutuista nimistä, joita ilman alkaa olla jo vaikea Sodista kuvitella. Cleaning Womenin säestämät mykät ovat aina hyviä kokemuksia, ja Kulkurin juhlavuotena on hyvä nähdä Chaplinin filmejä ison teltan ilmapiirissä.

Yksi pienen maailmani iloisista asioista on myös Olaf Möllerin saapuminen Sodankylään aika monetta vuotta peräkkäin. Saksalaisen mestariluokat ovat joka vuosi olleet antoisia kokemuksia, ja niistä on poistunut taas astetta sivistyneempänä.

Sodiksen tiedotteen ohjelmistosta löydät täältä.

Pariisin matkan odottamiseen elokuvahelpotusta

Lähden pääsiäislauantaina perheen kanssa Pariisiin katselemaan miltä Pariisin kevät näyttää vuonna 2014. Viikonloppuna porukoiden luona käydessäni äiti antoi käteeni Woody Allenin elokuvan Midnight in Paris, ja käski katsomaan sen ennen lähtöä. Eilen sitten katsoimme tuon pätkän Johannan kanssa, ja olihan se kaunis. Tässä elokuvan traileri, joka tosin sivuaa itseäni elokuvassa eniten kiehtoneita teemoja vain ohuesti, mutta toimii kuitenkin.



Äitini sanoja lainaten, Midnight in Paris muistutti paikoin matkailumainosta. Elokuva oli täynnä kaunista kaupunkikuvausta, ja sitä oli mukava katsoa, vaikka yleensä en romanttisesta hömpästä kovasti innostukaan. Onneksi tästäkin tarinasta löytyi syvyyttä ja filosofiaa, joten sen katsominen oli sopiva piristys kurkkukipuiseen maanantaihin. Ei ole tämä elokuva turhaan saanut parhaan käsikirjoituksen Oscaria.

Midnight in Paris on rakkaudenosoitus Pariisille. Täytyy tunnustaa, että vaikka Pariisi ei kaupunkimatkakohteena ole jostain syystä minua ikinä kovasti kiehtonut, elokuva muistutti kaupungin painoarvosta eurooppalaisen kulttuurin keskuksena, jonne nyt entistä mieluummin matkustan. Ehkä etsin elokuvassa nähdyt portaat, ja löydän itseni 20-luvulta hengailemasta Hemingwayn ja kumppaneiden kanssa.

En ole vieläkään varma omasta kannastani Woody Alleniin ja hänen elokuviinsa. Pääosin pidän niistä, vaikka ne ovatkin paikoitellen äärettömän häiritseviä omalaatuisen dialoginsa ja värikylläisyytensä ansiosta. Kuitenkin katson niitä mielenkiintoisten tarinoidensa ansiosta.