The Artist - Kuvaus elokuvahistorian käännekohdasta

Katsottiin eilen Johannan kanssa vuonna 2011 palkintoja ja erityismainintoja poiminut Michael Hazanaviciusin ohjaama elokuva The Artist. Onneksi löysin elokuvan kodinkone- ja viihde-elektoniikkajätin alennuslaarista, koska jostain syystä tämä teos oli mennyt multa aivan ohi.

The Artist sijoittuu aikaan, jolloin elokuvataiteen historia oli tähän asti suurimmassa käännekohdassaan äänielokuvan syrjäyttäessä mykkäfilmit. Elokuvan päähenkilö on mykkäelokuvien tähti George Valentin (Jean Dujardin), jonka ura ja elämä kääntyy laskuun äänielokuvan aiheuttamassa murroksessa.

The Artist on hienosti tehty elokuva aikana, jolloin elokuvat ovat väreillä ja animaatioilla tehostettuja 3D-pläjäyksiä, vain varjoja siitä aitoudesta, mikä niissä on alunperin ollut. Oli miellyttävää katsoa mustavalkoista elokuvaa, joka oli käytännössä muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta mykkä, kun tiesi sen olevan vain pari vuotta aikaisemmin tehty.

Ludovic Bourcen musiikki sekä Jean Dujardinin ja Bérénice Bejon näyttelijäntyö sekä herttainen koirahahmo, jolla ei ollut nimeä, mutta roolin suoritti ilmeisesti Uggie-niminen terrieri, tekivät The Artistista kiinnostavan teoksen, jonka katsottuani muistin taas nostaa hattuani kiehtovimmalle taiteenlajille. Kyseessä on ehdottomasti yksi tämän kevään suosikkielokuvakokemuksistani.

Jean Dujardin ja Bérénice Bejo. Kuva: IMDb

Hypetyksessä on hyvä jatkaa koulutehtäviin hajoilemista ennen kuin pääsen taas seuraavan kerran nauttimaan elävästä kuvasta. Ensi kertaan siis!

Mahdollisuus mielettömään festarikokemukseen

Nyt olen kyllä innoissani, tässähän on enää kaksi ja puoli kuukautta ennen Midnight Sun Film Festivalin alkua. Sodankylän elokuvajuhlat ovat jokavuotinen kohokohta elämässäni, jonka mukaan lasken ajan kulkemista ja joka on pidettävä vapaana kaikin mahdollisin keinoin. Säestetyt mykkäelokuvat ja suuret karaokenäytökset tekevät festarikokemuksesta omalta osaltaan joka kerta omanlaisensa.

Huomasinpa tuossa, että näille kekkereille haetaan jälleen talkoolaisia tulevan kesän festareille. Itsekin olen kerran ollut vapaaehtoisena Sodankylässä, ja täytyy sanoa festarikokemuksen olleen yksi mieluisimmista reissuistani elokuvien ja keskiyön auringon pariin. Mieleni tekisi taas töihin festareille hakea, mutta taidan tänä vuonna keskittyä asiakkaan rooliin ja toimia Johannan henkilökohtaisena festarioppaana, kun saan tämän raahattua mukaani.

Suosittelen lämpimästi hakemaan, mikäli ilmaiset elokuvanäytökset ja festariruokailut houkuttavat. Duuni festareilla on rankkaa, mutta ehdottomasti tekemisen arvoista.

Hakemus ja tarkemmat ohjeet löytyy täältä. Kannattaa toimia nopeasti, koska työntekijät käyvät jo mahdollisesti hakemuksia läpi.

PeterVon Bagh ja kesän 2013 karaokenäytös. Kuva: Santeri Happonen / MSFF

Facebook-sivu avattu!

Päätinpä avata blogille oman Facebook-sivun, jotta voitte sielläkin käydä tykkäämässä ja seuraamassa ajatuksiani. Tarkoituksena sitä kautta saada myös lisää lukijoita tännekin.
Käykääpä tykkäämässä, niin saadaan luotua yhteyksiä muillakin kanavilla!

Blogin FB-sivu löytyy tästä.

Kill Your Darlings - Ajatuksia ennen koulutyötä

Muutaman viikon reissailun ja muiden kiireiden takia on blogin päivitys hieman jäänyt taka-alalle, mutta nyt koin taas tarpeelliseksi päivittää tännekin.

Jack Kerouac ja Allen Ginsberg ovat nimiä, joihin olen viime vuosien aikana useaan kertaan törmännyt, viimeisimpänä veljeni innostuttua Kerouacin kirjallisuudesta. Joskus reilu vuosi sitten huomasin fiksuksi mieheksi kasvaneen Daniel Radcliffen tekevän roolisuorituksen John Krokidasin esikoisohjauksessa Kill Your Darlings, joka kuvaa Allen Ginsbergin ja tämän ystävien yliopistoaikojen kokemusta.

Harmikseni Kill Your Darlings ei tullut Suomeen teatterilevitykseen, mutta harkitsin tallenteen ostamista itselleni. Päätökseni varmistui, kun sain kuulla USA & Canada -kurssini tehtäviin kuuluvan Film Review'n elokuvasta, joka heijastaa amerikkalaista yhteiskuntaa ja unelmaa. Allen Ginsberg ja hänen ystävänsä, joilla oli voimakas luomisen visio, ovat mielestäni mainio kohde amerikkalaista sielunmaisemaa pohtiessa.

Eilen sitten kutsuin muutaman ystävän katsomaan tämän elokuvan itseni ja parin juoman kanssa ennen Pyhän Patrikin päivän juhlistamista. Olihan tuo kohtalaisen rankka teos, mutta pidin Kill Your Darlingsista kyllä kovin paljon. Kun katsoin elokuvaa omien opiskelukavereideni kanssa, tapahtui elokuvaa katsoessa jatkuvaa tahatonta Columbia Universityn rinnastamista meidän omaan campukseen Porvoossa. Meillä olisi vain yksi luokkatila, jossa ei ole lasiseiniä, eli campuksen ainoa paikka, jossa periaatteessa olisi mahdollista toteuttaa salasuhde kirjastonhoitajan kanssa. Tietääkseni kukaan meistä ei tätä kuitenkaan toteutusaikeissa pohtinut.

Luomisen tuskan, homoeroottisten tunteiden ja tekojen, moraalisen ristiriidan ja voimakkaiden pettymysten esittäminen sujui Daniel Radcliffeltä vakuuttavasti. Vaikka katsojakavereideni suusta kuuluikin tuon tuosta "Raju Harry!", voin sanoa Radcliffen pojan kasvaneen ja todistaneen pystyvänsä näyttelemään muutakin kuin maailman kuuluisinta velhopoikaa. Daniel Radcliffen lisäksi myös toinen miespääosa, Dane DeHaan, suoriutui loistavasti Lucien Carrin näyttelemisestä. Radcliffen ja DeHaanin välinen kemia tunnetilasta toiseen välittyi katsojalle voimakkaasti.

Tässä kun itse pohdin, katsoisinko elokuvan vielä toisen kerran ennen aineeni kirjoittamista, voin suositella elokuvaa kaikille amerikkalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille sekä jazz-musiikin ja beat-sukupolven ystäville.

Ben Foster, Daniel Radcliffe ja Dane DeHaan. Kuva: IMDb

Ensimmäisistä elokuvamuistoista

Eilen katsoin Johannan kanssa Walt Disneyn klassikoksi nousseen piirretyn, Aladdinin. Hetken asiaa mietittyäni ymmärsin kyseessä olevan ensimmäinen muistoni elokuvissa käymisestä. Olin ehkä neljävuotias, ja kävin katsomassa elokuvan isän kanssa. Tiedän kyllä nähneeni elokuvia teatterissakin ennen tuota, mutta omia muistojani kelatessa en Aladdinia kauemmas näe.

Edelleen olen sitä mieltä, että kyseessä on toisiksi paras koskaan tehty piirretty tai muillakaan keinoin tehty animaatioelokuva (kukaan ei vain pysty ylittämään Leijonakuningasta). Pienen lapsen mieleen vaikutukseen teki kosketus aivan erilaiseen kulttuuriympäristöön kuin Helsingissä oli 90-luvun alussa tottunut. Disneyn elokuville perinteiset musikaalikohtaukset ovat tässäkin päässä soineet yli 20 vuotta. Muistan myös halunneeni itselleni lemmikkiapinan, jonka kanssa voisin varastaa hedelmiä arabialaiselta torilta. Terveet tulevaisuudennäkymät.

Ensimmäinen elokuvakokemus on ihmiselle merkittävä ja uusia näkökulmia avaava tapahtuma, joka luo ensikosketuksen taiteenaloista kiehtovimpaan. Myös elokuvaguru Peter von Bagh on tehnyt selväksi kiinnostuksensa ensimmäisen elokuvakokemuksen merkityksestä. Jokaiselta Midnight Sun Film Festivalin kävijävieraalta on kuluneina vuosina aamukeskusteluissa esitetty kysymys ekasta kerrasta, ja näistä on koottu yksi henkilökohtaisesti kiinnostavimmista luvuista Peter von Baghin kirjaan Sodankylä ikuisesti. Suosittelen kirjan lukemista elokuvan ystäville muutenkin kyllä lämpimästi, vaikka ei Sodankylän elokuvajuhlia olisikaan itse vielä kokenut.

Toivoisinkin kuulevani edes joiltakin lukijoiltani ensimmäisistä kerroista elokuvan kanssa. Muistatteko mikä elokuva se oli tai mitä tunnelmia koitte ensimmäistä kertaa valkokankaan äärellä? Kertokaa juttunne täällä kommenttikentässä, tai Facebookissa tai Twitterissä hashtagilla #ekaleffa, niin katsotaan minkälaisia kokemuksia ihmisillä on.