Muutaman viikon reissailun ja muiden kiireiden takia on blogin päivitys hieman jäänyt taka-alalle, mutta nyt koin taas tarpeelliseksi päivittää tännekin.
Jack Kerouac ja Allen Ginsberg ovat nimiä, joihin olen viime vuosien aikana useaan kertaan törmännyt, viimeisimpänä veljeni innostuttua Kerouacin kirjallisuudesta. Joskus reilu vuosi sitten huomasin fiksuksi mieheksi kasvaneen Daniel Radcliffen tekevän roolisuorituksen John Krokidasin esikoisohjauksessa Kill Your Darlings, joka kuvaa Allen Ginsbergin ja tämän ystävien yliopistoaikojen kokemusta.
Harmikseni Kill Your Darlings ei tullut Suomeen teatterilevitykseen, mutta harkitsin tallenteen ostamista itselleni. Päätökseni varmistui, kun sain kuulla USA & Canada -kurssini tehtäviin kuuluvan Film Review'n elokuvasta, joka heijastaa amerikkalaista yhteiskuntaa ja unelmaa. Allen Ginsberg ja hänen ystävänsä, joilla oli voimakas luomisen visio, ovat mielestäni mainio kohde amerikkalaista sielunmaisemaa pohtiessa.
Eilen sitten kutsuin muutaman ystävän katsomaan tämän elokuvan itseni ja parin juoman kanssa ennen Pyhän Patrikin päivän juhlistamista. Olihan tuo kohtalaisen rankka teos, mutta pidin Kill Your Darlingsista kyllä kovin paljon. Kun katsoin elokuvaa omien opiskelukavereideni kanssa, tapahtui elokuvaa katsoessa jatkuvaa tahatonta Columbia Universityn rinnastamista meidän omaan campukseen Porvoossa. Meillä olisi vain yksi luokkatila, jossa ei ole lasiseiniä, eli campuksen ainoa paikka, jossa periaatteessa olisi mahdollista toteuttaa salasuhde kirjastonhoitajan kanssa. Tietääkseni kukaan meistä ei tätä kuitenkaan toteutusaikeissa pohtinut.
Luomisen tuskan, homoeroottisten tunteiden ja tekojen, moraalisen ristiriidan ja voimakkaiden pettymysten esittäminen sujui Daniel Radcliffeltä vakuuttavasti. Vaikka katsojakavereideni suusta kuuluikin tuon tuosta "Raju Harry!", voin sanoa Radcliffen pojan kasvaneen ja todistaneen pystyvänsä näyttelemään muutakin kuin maailman kuuluisinta velhopoikaa. Daniel Radcliffen lisäksi myös toinen miespääosa, Dane DeHaan, suoriutui loistavasti Lucien Carrin näyttelemisestä. Radcliffen ja DeHaanin välinen kemia tunnetilasta toiseen välittyi katsojalle voimakkaasti.
Tässä kun itse pohdin, katsoisinko elokuvan vielä toisen kerran ennen aineeni kirjoittamista, voin suositella elokuvaa kaikille amerikkalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille sekä jazz-musiikin ja beat-sukupolven ystäville.
 |
| Ben Foster, Daniel Radcliffe ja Dane DeHaan. Kuva: IMDb |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti