Eilen katsoin Johannan kanssa Walt Disneyn klassikoksi nousseen piirretyn, Aladdinin. Hetken asiaa mietittyäni ymmärsin kyseessä olevan ensimmäinen muistoni elokuvissa käymisestä. Olin ehkä neljävuotias, ja kävin katsomassa elokuvan isän kanssa. Tiedän kyllä nähneeni elokuvia teatterissakin ennen tuota, mutta omia muistojani kelatessa en Aladdinia kauemmas näe.
Edelleen olen sitä mieltä, että kyseessä on toisiksi paras koskaan tehty piirretty tai muillakaan keinoin tehty animaatioelokuva (kukaan ei vain pysty ylittämään Leijonakuningasta). Pienen lapsen mieleen vaikutukseen teki kosketus aivan erilaiseen kulttuuriympäristöön kuin Helsingissä oli 90-luvun alussa tottunut. Disneyn elokuville perinteiset musikaalikohtaukset ovat tässäkin päässä soineet yli 20 vuotta. Muistan myös halunneeni itselleni lemmikkiapinan, jonka kanssa voisin varastaa hedelmiä arabialaiselta torilta. Terveet tulevaisuudennäkymät.
Ensimmäinen elokuvakokemus on ihmiselle merkittävä ja uusia näkökulmia avaava tapahtuma, joka luo ensikosketuksen taiteenaloista kiehtovimpaan. Myös elokuvaguru Peter von Bagh on tehnyt selväksi kiinnostuksensa ensimmäisen elokuvakokemuksen merkityksestä. Jokaiselta Midnight Sun Film Festivalin kävijävieraalta on kuluneina vuosina aamukeskusteluissa esitetty kysymys ekasta kerrasta, ja näistä on koottu yksi henkilökohtaisesti kiinnostavimmista luvuista Peter von Baghin kirjaan Sodankylä ikuisesti. Suosittelen kirjan lukemista elokuvan ystäville muutenkin kyllä lämpimästi, vaikka ei Sodankylän elokuvajuhlia olisikaan itse vielä kokenut.
Toivoisinkin kuulevani edes joiltakin lukijoiltani ensimmäisistä kerroista elokuvan kanssa. Muistatteko mikä elokuva se oli tai mitä tunnelmia koitte ensimmäistä kertaa valkokankaan äärellä? Kertokaa juttunne täällä kommenttikentässä, tai Facebookissa tai Twitterissä hashtagilla #ekaleffa, niin katsotaan minkälaisia kokemuksia ihmisillä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti