Lähden pääsiäislauantaina perheen kanssa Pariisiin katselemaan miltä Pariisin kevät näyttää vuonna 2014. Viikonloppuna porukoiden luona käydessäni äiti antoi käteeni Woody Allenin elokuvan Midnight in Paris, ja käski katsomaan sen ennen lähtöä. Eilen sitten katsoimme tuon pätkän Johannan kanssa, ja olihan se kaunis. Tässä elokuvan traileri, joka tosin sivuaa itseäni elokuvassa eniten kiehtoneita teemoja vain ohuesti, mutta toimii kuitenkin.
Äitini sanoja lainaten, Midnight in Paris muistutti paikoin matkailumainosta. Elokuva oli täynnä kaunista kaupunkikuvausta, ja sitä oli mukava katsoa, vaikka yleensä en romanttisesta hömpästä kovasti innostukaan. Onneksi tästäkin tarinasta löytyi syvyyttä ja filosofiaa, joten sen katsominen oli sopiva piristys kurkkukipuiseen maanantaihin. Ei ole tämä elokuva turhaan saanut parhaan käsikirjoituksen Oscaria.
Midnight in Paris on rakkaudenosoitus Pariisille. Täytyy tunnustaa, että vaikka Pariisi ei kaupunkimatkakohteena ole jostain syystä minua ikinä kovasti kiehtonut, elokuva muistutti kaupungin painoarvosta eurooppalaisen kulttuurin keskuksena, jonne nyt entistä mieluummin matkustan. Ehkä etsin elokuvassa nähdyt portaat, ja löydän itseni 20-luvulta hengailemasta Hemingwayn ja kumppaneiden kanssa.
En ole vieläkään varma omasta kannastani Woody Alleniin ja hänen elokuviinsa. Pääosin pidän niistä, vaikka ne ovatkin paikoitellen äärettömän häiritseviä omalaatuisen dialoginsa ja värikylläisyytensä ansiosta. Kuitenkin katson niitä mielenkiintoisten tarinoidensa ansiosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti