Se on vihdoin taas täällä - Midnight Sun Film Festival - tapahtuma, joka toimii vuotuisena motivaatiopiikkinäni keskiyön auringon alla. Tänä vuonna tuo aurinko ei ole kyllä festarikansaa kovasti hyväillyt, ja olenkin tukenut paikallista yrittäjyyttä ostamalla lämpökerraston ja pipon.
Tänäkin vuonna olen nähnyt uskomattomia elokuvia, joista ainakin osasta postailen vielä festareiden jälkeen enemmänkin.
Mieleenpainuvimpiin kokemuksiin on tänä vuonna ehtinyt lukeutua Tsadista kotoisin olevan Mahamat-Saleh Harounin elokuvat. Afrikkalaisten ohjaajien töitä pääsee näkemään niin harvoin, joten olen viime vuosina koettanut nähdä niitä täällä mahdollisuuksien mukaan.
Karaokenäytökset ovat joka vuoden festareiden kohokohtia. Tänä vuonna näytöksenä oli Blues Brothers. Loistava tunnelma, kun ihmiset, joihin olen vanhempieni kautta tutustunut (ja jotka ovat olleet paikalla kasvaessani elokuvissa nykyiseksi ihanaksi itsekseni) vetävät karaokenäytöksen yhtenäisyyden seuraavalle asteelle, ja aloittivat ison teltan lavan vallanneet reivit Shake Your Tailfeatherin tahtiin.
Kolmas jo tässä vaiheessa nostamani näytös, johon pureudun vielä myöhemmin lähemmin, on VOL-ryhmän rekonstruoima näytös Nyrki Tapiovaaran kadonneesta elokuvasta Kadonnut sävel.
Erittäin hyvää eri taiteenaloja yhdistelevää työtä ryhmältä.
Kaksi ja puoli päivää elokuvia takana, noin 24h edessä ennenkuin käännämme Johannan kanssa auton takaisin etelää kohti. Festareiden jälkeen palaan parinkin postauksen kanssa asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti