Ihan aluksi, syvät pahoittelut blogin hiljaiselosta. Elokuvia on tullut katsottua, mutta aikaa kirjoitteluun ei ole löytynyt. Sodis-raporttikin jäi näköjään luonnosasteelle.
Nyt aion kuitenkin (vaihteeksi) aktivoitua tämän suhteen. Elämä on kuljettanut tämän elokuvanörtin Torontoon työharjoitteluun, ja nyt on elokuvaa tarjolla laajalti. Saavuin kaupunkiin sopivasti Toronto International Film Festivalin alla. Lienee tarpeetonta sanoa festivaalin olevan hieman eri kokoluokassa Sodikseen verrattuna. Koska festariliput ovat kalliita, ja olen täällä kuitenkin päivät töissä, ei voi puhua kokopäiväisestä festarisuorittamisesta, kuten Sodankylässä, mutta onneksi ehdin iltaisin ja viikonloppuisin nauttia elävästä kuvasta.
Omat festivaalini alkoi suomalaisen elokuvan maailmanensi-illalla. Mika Taanilan Atomin paluu oli vaikuttava dokumenttipätkä Olkiluoto 3:n ydinvoimafarssista. Taanila on onnistunut kuvaamaan erityisesti tuon ikuisuusprojektin merkitystä yhteisölle, johon kuuluvat sekä Eurajoen paikalliset että etenkin Puolasta saapuneet duunarit. Kansainvälinen yleisö, joka ei ole seurannut rakennusprojektia samalla tavalla kuin suomalaiset, esittivät näytöksen jälkeen asiallisia kysymyksiä siitä, mikä saa Suomen hallinnon näyttämään vihreää valoa tälle projektille, vaikka mikään ei viittaa ydinvoimaloiden kannattavuuteen. Näytöksen jonossa jaettiin ydinvoimakielteisiä flyereita. Elokuvaa suosittelen ihmisille lämpimästi, ydinvoimaa en.
Festarikokemukseni on jatkunut toisellakin ensi-illalla. Kanadalaisen Stephen Dunnin ensimmäinen koko illan elokuva Closet Monster oli intensiivinen ja paikoin hyvinkin ahdistava kertomus nuoren pojan kasvusta omaa seksuaalisuutta etsien. Graafiset kuvat päähenkilö Oscarin ruumiilliseksi kasvavasta ahdistuksesta saivat vastapainoksi Oscarin lemmikkihamsteri Buffyn, jonka äänenä kuului ihana Isabella Rossellini.
Autenttiseen elokuvafestarikokemukseen kuuluu mielestäni myös ainakin yksi lyhytelokuvanäytös, ja sellaiseenkin olen sanaut osallistua täällä. Elokuvat kertoivat ihmissuhteista, ja niiden kieroutumisesta hyvinkin erilaisilla keinoilla. Yhdessä pätkässä nuoret opiskelijat sekaantuivat toisiinsa ja erosivat minkä ehtivät, toisessa (mainiosti tehty nukkeanimaatio Wellington Junior) poika joutui nöyryytetyksi kasvuriitissä, ja kolmannessa puidaan ylemmän keskiluokan perhe-elämän haasteita. Mainioita pätkiä kaikki.
Toronton reissuni ajaksi kehitän itselleni luultavasti vielä toisenkin blogin, ja koetan tätäkin päivittää, kun näitä elokuvia tulee täällä kuitenkin katsottua taas enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti