Eilen tv:stä tuli Scorsesen elokuva Hugo vuodelta 2011. Itselläni ei ollut siitä sen kummempia odotuksia, mutta muistelin nähneeni sen puoliksi nukkuessani lentokoneessa ilman omia kuulokkeita viikon opintomatkan jälkeen viime syksynä. Elin käsityksessä, että elokuva on semitylsä lasten seikkailu, jossa juostaan eri koneiden puuttuvien osien perässä pitkin Pariisia.
Johanna kuitenkin sai mut katsomaan elokuvan eilen ajatuksella läpi. Ennakkokäsitykseni osoittautui harvinaisen virheelliseksi. Hugo vei mut mukanaan, kuten hyvä elokuva yleensä onnistuu. Elokuva on kunnianosoitus elokuvataiteelle lukuisten viittauksiensa ja yllättävän tarinansa ansiosta. 1930-luvun Pariisi, tarkat kuvaukset koneiden mekaniikasta ja värikkäät yksityiskohdat (eikä vähiten päähenkilön todella hämmentävän siniset silmät) tekivät elokuvasta visuaalisesti miellyttävän.
Elokuvan teemat saivat katsojan mukaansa, ja henkilöhahmot olivat pääosin kiehtovia. Tarina olikin mukava, ja seikkailut tapahtuivat paljon muuallakin kuin koneiden osien perässä. Ja onhan se suhteellisen hienoa nähdä Buster Keaton, Harold Lloyd ja Charles Chaplin samassa elokuvassa.
Laitan tähän vielä tämänkin elokuvan trailerin.
Tämmöistä tänään, jotakin muuta ensi kerralla, joka on joskus, kun minulle tulee asiaa jostakin enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyvästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti